Tänään teimme ensinmäisen sisustushankinnan. Ajatuksena on käyttää, niin paljon kuin mahdollista, kotoa löytyviä vanhoja huonekaluja ja astioita. Pienellä tuunauksella saadaan ihmeitä aikaan. Vuodesohvan halusin kuitenkin uutena, puisen ja sivusta levitettävän. Olin jo mielessäni päätynyt
Ikean Hemnes sohvasänkyyn. Mökki kun on kovin pieni, niin sohvan alla olevat laatikot ovat käteviä vuodevaatteiden säilyttämiseen.
Askon tarjouslehdestä löytyi vaihtoehto:
Minea sohvasänky. Minea vei vertailussa pisteet kotiin, sohva on massiivipuuta, sirompi, kevyemmän näköinen ja vielä taittopatjakin kuuluu edullisempaan hintaa. Hieman sohvan säilyttäminen ennen käyttötarvetta arvelutti, mutta kaipa se varastoon saadaan mahtumaan.
Nyt on sohva tilattu ja sisutuksenkin saralla saatu pää auki - toivottavasti maltti pysyy matkassa!