Kuukausi on taas vierähtänyt. Viikonloput on vietetty tiiviisti mökillä, puita pilkkoen.
Itsestäni ylpeänä kerron, että lähes kaikki puut olen itse pilkkonut. Yhtenä päivänä ihana työkaverini kävi auttamassa minua ja teki, kirveellä, ison kasan klapeja. Pilkotut puut kuulemma riittävät ainakin kymmeneksi vuodeksi. Se savotta on siis selvitetty!

Ei tosin kymmeneksi vuodeksi; puita on vielä pakko harventaa, mutta vähään aikaan ei kuitenkaan pilkkomista ole tiedossa.
Minun näppärä apulainen. :) |
Viime kesänä Askosta ostettu vuodesohva on jo tovin ollut mökillä kasattuna,
joskus talvella hankittu Bloomingvillen Display-hyllykin on seinällä.
Kumpaankin hankitaan olen tosi tyytyväinen. Hyllyn paikasta en ole ihan varma, saattaa vielä siirtyä.
Sohva kaipaa vielä tyynyjä selkänojaksi - vuodesohva kun on, niin istuinosa on syvä ja mukavasti istuminen on hankalaa ilman muhkeita tyynyjä. Tyynytkin on aikomus väkertää ihan itse. :)
Ja taittopatjan suojaksi pitää kehitellä joku näppärä "päiväpeitto", sellainen minkä saa helposti pois ja joka kätevä laittaa takaisin.... Ajatusta pitää vielä kypsytellä. :)
Lisää kalustehankintoja tein viime viikolla. Ostin Huuto.net:stä keinutuolin. Jostain vain tuli mieleeni, että haluan mökille keinutuolin - ja juuri sellainen, millaisesta haaveilin löytyi ihan läheltä, Porvoosta ja vieläpä sopivaan hintaan. Samalla keinunhakureissulla poikkesimme Porvoon Eurokankaaseen ja ostin sieltä verhoilukankaan - vaalealla pohjalla, kapeita harmaita raitoja. (Raidallisella kankaalla on kuulemma vaikea verhoilla!)
Nyt vaan vanha verhoilu pois, niin selviää tapa millä verhoilu on tehty. Päältäpäin tarkisteltuna näyttäisi, että ompelukonetta ei paljoa tarvita, vaan verhoilu on kiinnitetty nauloilla ja niiteillä. Istuinjouset tuntuvat olevan hyvässä kunnossa - sisäosiin ei varmaankaan tarvitse puuttua.

Autotallin vintiltä on kaivettu esiin pieni ruokapöytä ja muutama pinnatuoli.
Pöytä ja tuolit on meidän ensimmäisen (ja toisenkin) kodin huonekaluja, melkein kolmenkymmen vuoden takaa <3. Pöytä, tuoleineen, on sopivan pieni saunamökin tupaan. Eilen aloitin urakan ja hioin lakat pois pöydästä ja aloitin yhtä tuoleista ja kun hionta on tehty saavat ne uuden maalipinnan.
Pöydän pinnassa, toisessa päässä, oli paljon pieniä kolhuja. Esikoinen ne siihen on lusikalla naputellut syöttötuolissa istuessaan. Olisin halunnut säästää ne, mutta höylä vei mennessään.
****
Porakaivoon on asennettu pumppu, paisuntasäiliö ja muut tarpeelliset "härpäkkeet".
Veden läpivirtauslämmitin, kaikkinen tykötarpeineen on asennettu "mökin tekniseentilaan" eli ainoaan alakaappiin mitä keittiöseinällä on. Kunhan sähkömies kytkee sähköt on tuvassa juokseva vesi. Jännittävää nähdä miten läpivirtauslämmitin toimii - kuinka lämmintä vettä se antaa. Samalta vedenlämmittimeltä vedetään putki myös saunalle. Saunaltakin saa otettua lämmintä vettä, vaikkei kiukaassa olisikaan tulta ja vesisäiliössä vettä. Ei vesi kuitenkaan suihkutteluun riitä. Harmi?!?
Takka (tai siis kamiina) on jo käytössä.
Yhdellä pesällisellä puita mökin lämpötila nousee parikymmentä astetta hetkessä.
Olikin varsinainen tapahtuma, kun takkaan ensimmäiset tulet sytyttettiin - käry oli valtava.
Oli pakko järjetää läpiveto, että saimme sankan savun ulos mökistä.

Opimme tästä ainakin sen, että kiuas pitää kuumentaa ensin ulkona, ennenkun asennetaan paikalleen.
Takka on ihana tunnelman luoja ja hieno juttu, että tuli hankittua.
***
Itse tehdyt laatatkin ovat löytäneet paikkansa saunan seinältä. Kiuas tulee tälle kohdalle.
Näissä ainakin näkyy "oma kädenjälki" - ei vastaa ihan sitä miltä kuvittelin niiden näyttävän.
Laatoittaminen oli uskomattoman hankalaa, sillä laatat ovat erikokoisia ja paksuisia. Eivätkä edes suoria. Mutta, kunhan seinä saa lopullisen, tumman harmaan tai mustan, värinsä, niin ehkäpä pieni epäsiisteys ei ihan niin paljoa häiritse kuin nyt.
Eipä muuta tällä kertaa!
Valokuvista sen verran, että:
Kamera jää yleensä kotiin ja siksi kuvat tulee napsittua puhelimella eli laatu on, mitä on.