lauantai 27. syyskuuta 2014

Sitä-sun-tätä; ranta, sisustus ja Paavo.

Tontilla alkaa olla jo valmista mökin pystytystä varten. Alkava viikko on viikko 40 ja torstaina palapelin osat tuodaan paikalle. Mitään käsitystä ei ole, minkälainen tavara määrä sieltä on tulossa, mutta sittenhän se nähdään. Ja tulevana viikonloppuna alkaa pystytys. Toivoa sopii, että säät sen sallivat.

Sisustus-ideat pyörivät päässä ja kaikkea kivaa tekisi mieli jo hankkia, mutta nyt "järki käteen" ja odotellaan, että saadaan edes seinät pystyyn, niin on helpompi hahmottaa mitä pieneen tupaan mahtuu.
Jotain on kuitenkin ollut pakko hankkia. Jo kesällä bongasin Ellokselta kivat jakkarat ja kellon. 


Väri jakkaroissa ei nyt ole aivan sitä mitä haluaisin ja olen ajatellut sisustusväreiksi. Alunperin ajattelin, että verhoilen ne uudelleen, mutta päällys on niin hankalasti kiinni istuinosan alla, että ei taida onnistua.  Mutta ehkäpä talven aikana saan jonkin idean.
 Ja kellon tilasin oikeasti vain, koska se oli niin halpa. Toinen kello vaihtoehto on täällä kotona, joka todennäköisemmin päätyy tuvan seinälle.



Tai voihan siinä käydä niinkin, että ei kumpikaan kelloista löydä paikkaansa mökiltä. 

***
Tämä meidän saunamökkihän on ns. "kuivanmaan mökki", mutta meri on kuitenkin aika lähellä. Rantaan on ehkä parinsadan metrin matka.

Keväällä 2014


Ranta on vuosien aikana päässyt vähän heinittymään. Silloin, kun lapset olivat vielä pieniä oli rannassa lasten ihan hyvä uida. Tästä myös lähdettiin kesäisin veneellä retkille saariin, mutta sekin on nyt jäänyt. Vene on seissyt jo vuosia rannalla pressujen alla.
Ranta on perikunnan maita ja meidän tonttiin  kuuluu venepaikka oikeus. Ehkäpä joskus riittää aikaa ja intoa kunnostaa venekin ja lähteä taas retkeilemään lähi saariin. 

***

Tontilla käy välillä myös vierailijoita, tässä heistä yksi:

Paavo 





maanantai 22. syyskuuta 2014

Taas on talkoiltu.


Tällä kertaa talkoot ihan oman perheen kesken. Lauantaina kaikki kolme lasta tulivat mukaan talkoisiin, pojat ja tyttö. Oli mukavaa!



Lauantaina muurattiin tukimuuri uima-allasta varten, ettei maa pääse sortumaan altaaseen päin. Uima-altaan aika on vasta ensi kesänä, kunhan saadaan ensin mökki valmiiksi. 






Jotain tämän tyylistä on ajateltu. Tämä kuva on lainattu täältä: Uimari.
Hankintapaikkaa ei tietenkään olla vielä päätetty. Asiaa ehtii pohtia talvella.

Aikaisemmin viikolla, mies kävi tasoittamassa saunan sokkelin ulkosivut ja pilarit niiltä osin miltä ne jäävät näkyviin. 


Valokuvaaja seisoo tässä kuvassa "uima-altaan reunalla" ja edessä olevaan kaivantoon muurattiin se tukimuuri. Lauantain aikaansaannosta oli vielä patolevy ja styroksia saunansokkelin ympärille, sille osalle joka jäi maan alle.

Sunnuntaina jatkettiin pienemmällä porukalla. Styroksit saunansokkelin sisäpinnalle ja laatikko täyteen hiekkaa. Tai melkein täyteen, hiekka loppui kesken ja tällä viikolla tulee lisää. Minä poistuin tässä vaiheessa paikalta, mutta ainakin sadevesiputkea  olivat vielä kaivaneet maahan.

Tänä viikonloppuna saatiin paljon aikaiseksi!




torstai 11. syyskuuta 2014

Hitaasti, mutta varmasti.

Onpa aikaa ehtinyt kulua edellisestä kirjoittelusta. Mitään suurempaa edistymistä ei ole tapahtunut, mutta jotain kuitenkin. Rakennuslupa on saatu ja posti toi Kontiolta rakentajakansion. Ja tontilla on nyt sähköt. Heti kun sähkö saatiin kytkettyä, pidettiin valutalkoot. Molemmat pojatkin ehtivät talkoisiin miehen avuksi ja tietenkin miehen siskonmies. Ihan kaikki ei mennyt kuin strömsössä, mutta hyvä tuli. Viikonloppuna päästään muuraushommiin tai mies pääsee, minulla on tiedossa työviikonloppu. Mökin toimitus lähenee "uhkaavasti" ja perustukset pitäisi saada sitä ennen valmiiksi. Pieniä sisutushankitojakin olen tehnyt, mutta niistä seuraavalla kerralla.

Metallimiehen näkemys pilarilaattojen laudoituksesta.


Pojat työssä 1.
Pojat työssä 2.
Näin syntyy pilarille laatta.




Valmista valua.