maanantai 22. syyskuuta 2014

Taas on talkoiltu.


Tällä kertaa talkoot ihan oman perheen kesken. Lauantaina kaikki kolme lasta tulivat mukaan talkoisiin, pojat ja tyttö. Oli mukavaa!



Lauantaina muurattiin tukimuuri uima-allasta varten, ettei maa pääse sortumaan altaaseen päin. Uima-altaan aika on vasta ensi kesänä, kunhan saadaan ensin mökki valmiiksi. 






Jotain tämän tyylistä on ajateltu. Tämä kuva on lainattu täältä: Uimari.
Hankintapaikkaa ei tietenkään olla vielä päätetty. Asiaa ehtii pohtia talvella.

Aikaisemmin viikolla, mies kävi tasoittamassa saunan sokkelin ulkosivut ja pilarit niiltä osin miltä ne jäävät näkyviin. 


Valokuvaaja seisoo tässä kuvassa "uima-altaan reunalla" ja edessä olevaan kaivantoon muurattiin se tukimuuri. Lauantain aikaansaannosta oli vielä patolevy ja styroksia saunansokkelin ympärille, sille osalle joka jäi maan alle.

Sunnuntaina jatkettiin pienemmällä porukalla. Styroksit saunansokkelin sisäpinnalle ja laatikko täyteen hiekkaa. Tai melkein täyteen, hiekka loppui kesken ja tällä viikolla tulee lisää. Minä poistuin tässä vaiheessa paikalta, mutta ainakin sadevesiputkea  olivat vielä kaivaneet maahan.

Tänä viikonloppuna saatiin paljon aikaiseksi!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti