perjantai 8. toukokuuta 2015

Keittiön kasausta ja muuta pientä puuhastelua...

Kesä tekee tuloaan ja nyt ollaan jo pitkällä toukokuun puolella. Vappua vietettiin mökillä, puutöissä. Viiime keväänä tontilta kaadetut puut pitää pilkkoa ja pinota. Ihan mukavaa hommaa ja hienolla ilmalla on ihan kiva seisokella halkomakoneen vieressä ja antaa ajatusten lentää. Puita tuli kaadettua melkoiset määrät ja niitä on riittänyt pilkottavaksi - kieltämättä välillä on käynyt mielessä, että eivätkö nämä lopu koskaan. 
Ja ei ne ihan kohta lopu. Ja sitten kun loppuu, kaadetaan lisää! :D





















Koska vappu vietettiin melko tiiviisti mökillä, aamusta iltaan, niin koiratkin pääsivät mukaan.
Fiona on pakko pitää narun päässä, sen hinku hajujen perään on niin valtava, että jos se pääsee irti, lähtee se ihan varmasti matkoihinsa. Cassu taas on niin huolissaan laumasta, ettei päästä meitä silmistään ja sen omille teille lähtemistä ei tarvitse pelätä. Reppana vaan on vanhuuttaan jäänyt kuuroksi ja sille pitää käsimerkein viittoa. Koirien ensimmäinen päivä mökillä oli hieman rasittava, Fiona oli jatkuvasti naruineen jumissa jonkin kiven tai puun ympärillä. Seuraavat päivät olivat jo helpompia, lähimaasto oli kai jo niin hyvin tutkittu, että välillä malttoi ihan vaan makaillakin auringossa.

Ocean Pitfal Canaid Song alias Fiona. (10-vuotta).

Sileston Casanova alias Cassu. (12-vuotta).

Puusavotan lisäksi mökillä on tapahtunut yhtä-sun-toista.
Tuvan lecaharkko seinä on maalattu Tikkurilan Kivitex-maalilla harmaaksi ja lattia Tikkurilan Permolla myös harmaaksi. Molemmat ovat onnistuneita valintoja ja värit juuri sitä mitä halusinkin. (Sävyt kerron myöhemmin, nyt en niitä muista). 
Maalattu lautalattia on todella kaunis!




Keittiön kimppuunkin päästiin. Vihdoinkin!!. 
Olen innolla odottanut keittiön asennusta, että pääsen näkemään oliko se onnistunut valinta. 
Ja pakko sanoa, että "hyvä tuli". Ihan valmishan se ei vielä ole, mutta melkein....
Ihan yksinkertainen projekti ei sekään ollut ja vaikka ohjeet oli hyvät Ikea-ohjeet, niin muutamaan ongelmaan törmättiin ja kerran joutui soittamaan ihan palvelunumeroonkin. Melkein kokonaisen viikon illat keittiön kasaamiseen meni. 
Kamina on viety mökille ja mallailtu paikalleen. Eduspelti ja hormiliitos vain kiinni ja sitten pääsee sytyttämään tulet "takkaan". Sähkölaskut ovat olleet aika huimia, kun lämmitys oli lämpöpuhaltimen varassa koko talven.

Näiden lisäksi kaivoon on asennettu pumppu ja "sähkömestari" kävi katsomassa sähköasennuksien tilanteen ja pian voidaan purkaa jatkojohto virityksetkin pois ja saadaan sähkö ihan pistorasioista. Ja kun vesijohdotkin vielä saadaan pumpulta mökkiin, niin alkaa olla jo aika valmista. 
Tuvan puolella siis, sitten siirrytään saunaan. :)













1 kommentti:

  1. Erikasmäen Torppari9. toukokuuta 2015 klo 10.36

    Ihanan näköistä ja paljon edistystä viime kertaisesta. Olen tosi kateellinen noin kätevästä isännästä =)

    VastaaPoista