maanantai 13. heinäkuuta 2015

PuuCee/Huussi.


Vihdoinkin mökillä on huussi!!
Viime kesänä oli tarkoitus aloittaa huussista ja ensimmäiseksi hankittiinkin Kekkilän kompostikäymälä.
Aika vaan meni siivillä ja kaikkea muuta tekemistä riitti - niin se vain jäi tekemättä. Kaksi viikkoa sitten mies aloitti kesäloman ja huussin rakentamisen. Pienen kopin väkertämisessä menikin melkein se kaksi viikkoa. 
Minäkin pääsin osallistumaan rakentamiseen; maalasin ulkoseinät ja tapetoin yhden sisäseinänkin. 
Nyt meillä on hieno huussi, ihan muutama pieni yksityiskohta puuttuu, mutta niitä lisäillään aina kun aikaa on.
Alla huussi-projekti kuvina:

                                
                                                     
                                                               









(Melkein) valmis huussi terasseineen. :)

 Sillä aikaa kun mies pystytti PuuCeetä, minä puuhastelin huonekalujen kimpussa. 
Ja valmista sain aikaiseksi. Niistä joskus toisten.
Nyt on päästy jo saunan kimppuun - tuskinpa vielä lomalla saunotaan, 
mutta hyvällä alulla saunankin kanssa ollaan.









4 kommenttia:

  1. Kyllä voi huussikin olla ihana "piilopirtti"!
    Teillä valovoimaiset viehkeät filmitähtöset seinillä toivottavat tulijan tervetulleeksi, mulla entisten aikojen musta nyrkkeilymestari (?) Koffin mainoksessa häijysti katsoo huussiin tulijaa ;)

    VastaaPoista
  2. On tunnelmallinen huusi, jos siitä saa näin sanoa.
    Paikkakin täydellinen.
    Voisin kuvien perusteella muuttaa siihen! 😊

    VastaaPoista
  3. On tunnelmallinen huusi, jos siitä saa näin sanoa.
    Paikkakin täydellinen.
    Voisin kuvien perusteella muuttaa siihen! 😊

    VastaaPoista
  4. On tunnelmallinen huusi, jos siitä saa näin sanoa.
    Paikkakin täydellinen.
    Voisin kuvien perusteella muuttaa siihen! 😊

    VastaaPoista