sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Muurahaisia ja laventelin tuoksua.

Viime viikolla, kun mies meni mökille terassin tekoon, oli meille saapunut joukko yllästys vieraita. Niitä oli ainakin 10, jos ei enemmänkin; nimittäin muurahaisia. Ei mitään pieniä sokerimurkkuja ja vaan hevosmuurahaisia tai tähän minä ainakin päädyin googlettamalla eri muurahaislajeja. 
Ei voi varsinaisesti sanoa, että olisivat mitään kovin toivottuja vieraita. Toivotaan, etteivät jää meille asumaan, vaan ovat vain ohikulku matkalla. Myrkyttäminenkin on vaikeaa, sillä muurahaisbaareihin ne eivät mene ja sirotettava myrkky taas on hankalaa, sillä koirat ovat aina mökillä mukana. Onhan se ihan odotettavaa, että keskellä metsää on muurahaisa, mutta olisivat saaneet pysyä ulkopuolella.

Huussin sisustusta:
Hankin, tulevaan huussiin, jo toissa kesänä kivan kaapin. 

 Levysoitinkaapista oli suunnitelmissa tehdä huussiin "lavuaaripöytä". Tarkoitus oli irroittaa levysoitin ja tehdä reikä pöytäpintaan, josta vedettäisi viemäri ulos. Lavuaarin virkaa toimittaisi vanha emalivati ja vesisäiliöksi jerry-kannu huussin ulkoseinään, jne.jne. 
No, levysoitin sai lähteä, mutta sitten ei enää sydän antanut jatkaa. Kaappi on kaunis ja en millään raaski pilata sitä reiällä. 
Eli summa-summarum: kaappi on nyt meillä täällä kotona.
Hätäratkaisuna huussin pöydän virkaan tehtiin liimapuulevystä taso. 
Se ei vaan miellyttänyt minua ja vanha suunnitelma kummitteli mielessä!
 Kävimmekin etsimässä kirppiksiltä ym. paikoista uutta vaihtoehtoa, mutta ei onnistanut.  
  Surffasin huutonettiä ja tori.fi:stä, mutta sopivaa vaan en löytänyt. Tai jos löytyi, niin joku tolkku se on hinnassakin oltava.
Kesäloman alussa tuli asiaa Porvooseen ja siellä sitten päädyimme yhdelle kirppikselle ja ...
TADAAA!! Siinä se oli - lavuaaripöytä saunamökin huussiin!
Tai no, piti ensin mennä pois kaupasta ja miettiä - ja sitten takasin, hakemaan pöytä. 




 Ongelmana tässä vain on se, etten taaskaan ole varma, haluanko tehdä pöytään reikää. 
Jussin Jättikirppikseltä löysin vadin vieressä olevan lasisen vanhan tarjoiluastian. 
Minä en sitä ruokatarjoiluun ostanut, vaan siinä on tarjolla saippuaa ja käsi/kosteuspyyhkeitä...
ja ilmanraikastimelle paikka. 
Saippualla ei vielä tee mitään, ennekuin vesilinja on vedetty, mutta valmiiksi hankittuna sekin.

Niin, niin! Ilmanraikastin. 
Ihan koko juttuhan lähti siitä, että en oikein pidä ulkohuusseita, mutta pakon sanelemana mökillä sellainen on oltava. Niinpä jo alunperin halusin "kauniin ja viihtyisän huussin" ja nythän se sitä alkaa ollakin. Ja Kekkilän kompostoivakäymälä toimii ihan hyvin ja hajut pysyvät kutakuinkin poissa. Varsinkin nyt, kun ilmastointi piippuun lisättiin pituutta.
Kuitenkin halusin vielä, että ne vähätkin huussinhajut peittyisivät ja ajattelin ostaa ilmanraikastimen, ihan testimielessä, tuomaan kukkaistuoksuja.
Päädyin Airwickin tuoksutikku-systeemiin ja Laventelin tuoksuun, ihan vain koska pullo on kaunis.
 Ja nyt tuoksuu! Jopa niin paljon, jos huussi-istunto kestää pitkään, että sieltä saa päänsäryn. 
Mutta ei se mitään...

Ja vielä kuvissa näkyvstä peilistä. Minulla oli selvä näkemys millainen peili huussiin pitää saada, mutta mistään en vain sellaista löytynyt. Tai yhden löysin, samoihin aikoihin, kun ostin ensimmäisen pöydänkin. En vaan silloin sitä raaskinut ostaa. 
Mikä lie intuitio oli, mutta ohi mennessäni päätin poiketa taas kirppiksellä ja siellä se oli, melkein ensimmäisellä pöydällä, sisään tultaessa.

Ja terassin tekokin etenee, kohta on melkein 40 neliön terassi valmiina ja voidaan pitää vaikka tanssit... Terassista lisää seuraavalla kerralla.

Tänään on vuorossa kesäteatteria! :) 

PS. Kuten olen joskus ennenkin todennut, valokuvat on pääasiassa otettu iPhonella tai iPadilla ja laatu ei ole paras mahdollinen. Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kesälomalla.

Taas on aikaa kulunut enkä ole, hyvistä yrityksistä huolimatta, tehnyt yhtään bloggausta vapun jälkeen
 ja juhannuskin on jo (kaukana) takana.
Juhannustunnelmaa.
Nyt vietetään kesälomaa ja pidellään sadetta. 
Eilen tulimme ystävä pariskunnan vuokramökiltä Jaalasta, yhden-yön-reissulta. 
He ovat vuokranneet mökkiä, pari viikkoa kesässä, jo monta vuotta 
ja yhtä monena vuonna me olemme vierailleet siellä 
ja viettäneet laatu-aikaa: syöden, juoden, saunoen, uiden ja seurustellen. 
Vesi oli (taas?) hyytävän kylmää ja vettä satoi (taas?) lähes taukoamatta, mutta seura oli ykkösluokkaa.
Kiitos! Oli kiva olla mökkivieraana.
Vaikka nämä Suomen kesät ovat, kuten sanonta kuuluu, lyhyitä ja vähä lumisia.

Meidän saunamökillä tapahtuu kokoajan jotain, hitaasti, mutta varmasti. 
Hieman nämä sateet haittaavat töiden edistymistä, mutta jotain valmistuukin.
Uima-altaan ympärille on tehty terassi ja minun kovasti odottama uima-altaan lämmitys systeemi on valmis.
 Hitaastihan tuo veden lämmittää, mutta lämmittää kuitenkin ja 25 astetta on jo ihan sopivan lämmintä vettä uimiseen. 
Ja nyt on allastakin testattu oikein useampaan kertaan - hyvin toimii ja ihan kiva sinne on saunomisen lomassa pulahtaa. 
Eihän se tietenkään luonnon vesiä vastaa, mutta toimii!

Selailin blogia taaksepäin ja huomasin, että monta asiaa on jäänyt kokonaan esittelemättä.
Esimerkiksi sauna valmistui syksyllä ja se on jäänyt ihan vähälle huomiolle. Jossain vaiheessa kerroin myös, että teen valaisimia itse.
Tuvassa, ruokapöydän päällä, on valmiina itse tehty valaisin - siitäkään en ole laittanut yhtään kuvaa esille. 
En edes muista mitä kaikkea on jäänyt kertomatta.
Jospa vain saisin itsestäni niin paljon irti, että tässä loman aikana tulisi sekin asia korjattua.

Uima-allas on saanut terassin ympärilleen ja altaan vesi lämpenee kylpytynnyrin lämmitys-systeemiä muistuttavalla "laitteella". 
Senkin mies teki ihan itse! :) Puita palaa paljon, mutta onneksi niitä myös riittää...
***
 Niin tämä terassi: 
Altaan ympärille päätettiin tehdä "mutteriterassi"  ja sitä on sitten matkan varrella kiitetty. 
Oli kuulema aikaa vievää ja työlästä.
Terassityömaa alussa.
Mutteri-mallia haetaan...




 Lopulta kuitenkin miettimisellä ja pähkäilyllä päästiin niin pitkälle, että laudoitustakin alkoi syntyä. Kestopuulaudat urapuoli ylöspäin, ajatuksena, ettei altaan ympärillä olisi liukasta, kun lauta kastuu.  Jatko osassa terassia laudoituskäännetään kuitenkin "oikeinpäin".

Laudoitusta.
Näyttää jo valmiimmalta.
Valmis.




Kaiteiksi valitsin, Huvila & Huussi-ohjelmasta keksittynä, keinohamppuköyttä
Oikea hamppuköysi homehtuu ulkona, mutta tämän pitäisi olla ikuista (?). 
Osoittautui vain aika arvokkaaksi hankinnaksi ja netti-surffailussa Biltemasta löytyi halvinta.  Tilasin kaksi 10 metrinpätkää ja tietysti olivat liian lyhyitä, joten nyt pitää vielä keksiä "lisäkaide viritys".
Köysikaidekin valmiina.
Väliaikainen allas-tikkaiden kiinnitys.
Ankka-perhe (sateessa) altaalla. <3
Altaan lämmitysuuni.

Lämmittäminen tapahtuu niin, että uuniin laitetaan tuli. Tulipesän ympärillä on "vaippa" johon alakautta pumpataan uppopumpulla vettä altaasta ja vesi kiertää "uunin ympäri" ja tulee ulos uunin yläosasta. Lämpenee matkalla noin 4-5 astetta eli 19000 litran lämpeneminen kestää jonkin aikaa, mutta lämpenee kuitenkin.

Tästä terassi jatkuu...
 Lopuksi vielä:
Kävimme työporukalla alkukesästä Porvoossa Kannonnokassa kevätretkellä. Suosittelen paikkaa! Sieltä siis sain idean kylpytynnyriin/paljuun.
Kuten blogini nimikin antaa ymmärtää ja kuvistakin huomaa, niin mökkitontillamme on paljon-paljon kiviä ja niinpä Kannonnokan kylpytynnyri olisi tosi sopiva meillekin.
Vai mitä?

Kannonnokan kylpypalju, Kerkkoo, Porvoo.