lauantai 4. huhtikuuta 2015

Nyt ollaan jo pääsiäisessä!

Edellisessä päivityksessä toivottelin "Joulu Rauhaa", nyt onkin jo huhtikuu lähes puolessa välissä ja Pääsiäinen. Joulun jälkeen siirsin tietokoneen syrjään ja nostin ompelukoneen pöydälle. Mitä olikin silloin tarkoitus ommella (en edes muista), niin se on yhä ompelematta. Olen ollut niin laiska koko talven, että en jaksanut edes siirtää ompelukonetta pois ja nostaa tietokonetta tilalle - ja siksi on blogin päivittäminenkin jäänyt tekemättä.   
No, ompelukone on vieläkin pöydällä ja tietokone viritettynä keittiön pöydälle. 
Nyt vietän talvilomaa ja tarkoitus on ehtiä kaikenlaista, blogin päivittämisen lisäksi myös ommella. Ja paljon muutakin on suunnitelmissa! :)
Olen talvella kuitenkin ahkerasti käynyt tekemässä keramiikkaa. Kattovalaisimen (jonka tekemisestä joskus aikaisemmin kerroin) osat on menossa lasituspolttoon - ja saan ne ehkä viikon päästä. Ajatuksena on tehdä tuvan pöydän päälle valaisin, jossa on useampi pieni varjostin samassa ryhmässä.  Myös laattoja saunan seinälle on vielä valmistumassa kymmenkunta lisää... eli en minä sentään ihan tyhjän panttina koko talvea viettänyt.

Laattoja saunan seinälle. Kiukaan taakse?? 
Valaisimen varjostin. Koekappale. :)

 Myös mökillä on tapahtunut yhtä-sun-toista. Sisäseinät on tehty valmiiksi, laudoitus ylös asti (siitä mistä hirsiseinä loppuu) ja kattokin on valmis tuvan puolelta. Tuvan ja saunan välinen seinä on muurattu lecaharkoista, kuin myös saunan ja pukuhuoneen välinen seinä. Tuvan seinät ja katto on maalattu (lakattu?) kuultovalkoisella. Harkkoseinät on siistitty sanerauslaastilla tasoituslaastilla ... 
Unohdinkohan jotain??

Tässä kuvia eri vaiheista, kuvat eivät välttämättä ole ihan aika järjetyksessä, mutta tuskin se haittaa? Siis seinien ja katon laudoitusta, muurattu tuvanseinä sanerauslaastilla tasoituslaastilla siistittynä ja saunan puolelta muurattua seinää.
 Tuvan seinistä tuli läpikuultavamman valkoiset mitä ajattelin, mutta hyvät ne on.

(Kuvat ovat pieniä, mutta klikkaamalla kuvia saat ne suurennettua.)


Tuvan puolen
seinän laudoitus .
Saunan seinän
laudoitus alussa.

Tässä syntyy
sisäkattoa.



Valmista seinää
 ja kattoa.
Valmis tuvan katto.


Kuvaaja on
kiivennyt telineelle! :)
Lakkattu seinä.


Maalia vaille valmis pinta
tuvan seinässä.


Harkkoseinää saunassa.


Valmista kuultolakattua seinää.
Seinä on valkoinen, mutta väri häviää kuvassa.

Keittiökin on hankittu ja odottaa autotallissa asennusta. Ensin maalataan lattia ja harkkoseinä tuvan puolelta ja sitten päästään keittiön kimppuun. Maalitkin valmiina odottamassa. Viime viikonloppuna kävimme Kevät Messuilla, Messukeskuksessa Helsingissä, katselemassa uima-allas ehdokkaita. 
Keittiöstä ja uima-altaasta seuraavassa päivityksessä.

Pari viikkoa sitten kävimme, kauniiden kevätpäivien innoittamana, polttamassa risuja mökin ympäristöstä ja pilkkomassa, viime keväänä kaadettuja, puita polttopuiksi. Sain oman "klapikoneenkin", kun tuo kirveellä halkominen ei ihan minun taidoilla ja voimilla onnistu ja miehellä on mökin kanssa muuta puuhaa. :)

Kauniit kevätpäivät ovat toistaiseksi historiaa, mutta uusia lämpimiä päiviä odotellaan!








torstai 1. tammikuuta 2015

Joulurauhaa.

Joulukuun 12. päivä mökille puhallettiin eristeet  ja sen jälkeen alkoi minun julistama "Joulurauha". :)
Ennen joulurauhaa ja seinien ja lattian eristeitä, piti vielä raudoittaa saunan lattia, levittää lattialämmityskaapeli ja valaa lattia. 
Ja asentaa ikkunat ja ovet paikoilleen, jotta sisällä lämpö pysyisi yli viiden asteen. 
Ja jossain välissä mies laittoi  netistä tilaamani  Konstsmiden ulkovalaisimet paikoilleen. Lopullisesti niitä ei ole kytketty, mutta sen verran päästiin kokeilemaan, että vähän tietää millaisen valon niistä saa. 
Lattian valutalkoot pidettiin yhtenä pimeänä iltana, ihan vain siitä syystä, että aika uhkasi loppua kesken. Pojat ja siskon mies olivat taas ahkerina mukana talkoissa ja hienohan siitä tuli ja hyvin ehti kuivuakin ennen eristeen puhaltajia.
Nyt kun "joulurauha" on päättynyt ja hommat taas lähteneet käyntiin  rakennuksella, niin nyt siellä syntyy seinää. Mökin seinät eivät ole ylös asti hirttä, vaan ylä osa on paneelia ja sitä nyt naputellaan paikoilleen. 
Hyvää vauhtia rakennus edistyy ja kohta on kevät käsillä ja sitten ehkä päästään jo sisustushommiin...

 Millään en malttaisi odottaa!! :)

Styroksit saunan lattialla. 
Raudoittaja työssään.

Ja seuraavaksi tuleekin valu...

Levitystä
ja vielä levitystä.

Ulkovalot testissä
Saunamökki valaistuna. 


Tähän jäätiin jouluna...
...ja tästä jatkettiin 

Hyvää Vuotta  2015 kaikille!! <3

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ikkunat, ovet, keittiö, valaistus...

Tänään taas tein pikavierailun mökille. 
Vein päiväkahvit ahkeralle raksa-miehelle ja pari valokuvaa otin. Ja kotona autotallissa kävin ikuistamassa ikkuna- ja ovi-työmaan.
 Tänään mietittiin kattovalojen paikkoja ja keittiötäkin piti taas pähkäillä. Minulle on luvattu maksimissaan 180 cm "keittiötä". Haluan IKEA:n keittiön ja uunin. Jääkaappi on ihan pakollinen varustus ja tiskiallas hanoineen pitäisi saada mahtumaan tähän vajaaseen kahteen metriin. Liedestä luovuin sovinnolla... Ei vaan mahdu! Kesäkeittiö, kun kuitenkin, joskus tulee ja siellä kai sitä suurimmaksi osaksi kokkaillaan?  Tämän hetkisen suunnitelman mukaan jääkaappi ja uuni on pakko sijoittaa päällekkäin ja allas niiden viereen, jää vielä vajaa metri työpöytääkin.  Jonain päivän pitää tehdä retki Vantaan IKEA:an ja pähkäillä asiaa lisää. 
Valaisinkin, tuvan kattoon, on työn alla. Aion tehdä sen ihan itse kansalaisopiston keramiikkakurssilla - yksi versio jo odottaa lasituspolttoa ja toista ideaa olen vasta päässyt aloittelemaan. Niistä lisää, kun edistyn asiassa. Ja olen myös aloittanu toisen ison urakan! Aion nimittäin tehdä keramiikkalaattoja saunan seinälle. Pieneksi yksityiskohdaksi - en nyt sentään ihan koko seinälle. :)
Ai niin! Ulkovalaisimia tilasin netistä, kolme Konstsmiden valaisinta etuseinälle ja yksi kumpaankin päätyyn. Valaisimet antavat valoa ylös- ja alaspäin, se on arvoitus valaisevatko ne muuta kuin seinää.
  
Kahvitauko!
Tässä on keittiön paikka.
Vasemmalta seinästä, suunnilleen piipun nurkkaan.
Ovia ja ikkunoita.

Kaikki valmiit laatat! :)





lauantai 29. marraskuuta 2014

Piippu ja kaikkea muuta uutta.

Tämä syksy on kulunut siivillä. Saunamökkiprojekti on pistänyt arjen rutiinit ihan sekaisin. Jos ne nyt koskaan ovat järjestyksessä olleetkaan? :) Rakennus etenee tasaista tahtia ja pienin askelin.Viimeisimmän päivityksen jälkeen on pystytetty piippu, laitettu kattoon ilmansulkupaperi tuvan puolelle ja höyrynsulkupaperi (vai oliko se muovi?) saunan puolelle. Ja tuulensuojalevyt kattoon. Tuvan puolella lattia odottaa pieneläinverkkoa ja tuulensuojalevyjä.
 Ja odottaa se jotain muutakin! Haasteellista pysyä mukana rakennustyömaan etenemisessä, kun eri työvaiheet ja tarvikkeiden nimet ovat minulle ihan hepreaa! 
Joulukuun 12. päivä tulee ekovillan puhaltaja ja siihen mennessä katon ja lattian pitäisi olla siinä vaiheessa, että villat voi sinne puhaltaa. Ja tietysti sitä ennen myös ovet ja ikkunat pitäisi olla paikoillaan. Ekovillan voi asentaa vain, jos tilan lämpötila on yli +5 astetta, eli jonkinlainen lämmityspuhallinkin tarvitaan. Onneksi sää on ollut suosiollinen ja kovemmat pakkaset ovat toistaiseksi pysyneet  poissa.

Mikäänhän ei tietenkään mene kuin Strömsössä ja muuraajatkin joutuivat käyttämään omaa harkintaa ja luovuutta piipun pystytyksessä. Mutta lopputulos on kuitenkin hyvä. Vaikka ohjeet huolella lukee ja YouTubestakin etsii videoita avuksi ei toteuttaminen kuitenkaan ole aivan yksinkertaista.
Ja piipunpeltienkin tekeminen vaati muutaman yrityksen ja erehdyksen, mutta jos ei omille työtunneille lasketa hintaa (ja niitä oli paljon), niin halvemmaksi tuli tehdä itse, kuin ostaa. Piipunhattu, kuulema, on vielä liian pieni, mutta saa nyt kelvata toistaiseksi. 

Ilman- ja höyrynsulkupaperien kiinnittäminen taas meni palapeliksi, kun Kontiolta saadut ohjeet eivät menneet aivan yksiin Ekovillan ohjeiden kanssa. Työtä ohje ristiriita hieman teetti, mutta ei vaikuta lopputulokseen. 

Täällä kodin autotallissa meillä on ikkunaverstas. Siitä ja sisustussuunnitelmista seuraavassa päivityksessä. Ehkäpä jo huomenna? 


Schiedel piippu
Piippu sisällä

Piippu ulkona. Piipunpellit á la Jari.
 Paperointia
Työmaa oli melkoinen palapeli 

Kahvitauko.





Mökki, rakentajat ja ensilumi.



tiistai 28. lokakuuta 2014

Tilannekatsaus.

Hups! Kolme viikkoa on mennyt hujauksessa. Saunamökki on edistynyt aimo harppauksen, mies ja siskon mies ovat ahkeroineet viikonloput ja illat, ja paljon ovat saaneet aikaiseksi, mutta paljon on vielä tehtävääkin. Minä en ole oikeasti muuta tehnyt, kuin lyhyitä vierailuita työmaalle sen verran, että olen valokuvia käynyt ottamassa. Viime viikonlopun olin töissä ja yksi viikonloppu meni kansalaisopiston nalle-kurssilla. Pystytyksen jälkeen on tehty katto, seinät rakennettu ylös asti ja citynurkat naputeltu kasaan. 

Mökin värit on nyt päätetty, tai siis sävyt, värihän on päätetty jo aikaisemmin. Väri on harmaa. Kahta eri sävyä, seinät tummemmalla ja ikkunan vuorilaudat, karmit, pokat ja ovet vaaleammalla harmaalla. Nyt on ainakin päätetty näin, mutta pieniä muutoksia saattaa vielä tulla. 
 Sävyt kuitenkin ovat nämä ja löytyvät Teknoksen värikartasta, numerot 1826 ja 1831.

Ikkunat ja ovet odottavat autotallissa pintakäsittelyä. Kun se on tehty, ne viedään työmaalle ja laitetaan paikoilleen. Ja sen jälkeen on vuorossa tuvan lattia.

Tähän jatkoksi kuvia edistymisestä:

Sauna
Tupa.
Kattolaudoitusta.

Minäkin pääsin hommiin. :)
Seuraavaksi huovat katolle.


Tässä rakennetaan seinien yläosia.



Nalle-kurssin aikaansaannos.
Tässä on jo suoja-aineet vedetty hirren pintaan.
City-nurkat työn alla.


maanantai 6. lokakuuta 2014

Viikolla 40.

Torstain aamuna Kontion toimitus saapui tontille.
 Iso kasa erilaista puutavaraa ja muuta tilpehööriä. Uskomaton määrä tavaraa tarvitaan pieneen mökkiin.


Edessä peitelty saunan sokkeli, loput kasat mökkitarvikkeita. 

Kesällä, kun toimitus viikko sovittiin, tuntui, että siihen on ikuisuus. Nopeasti tuo aika kuitenkin meni ja välillä jännitti ehditäänkö kaikkia esivalmisteluja edes tehdä. Taukotuvan pystytimme alkuviikosta  ja sitten kaikki oli valmista aloittamiseen.

Lauantai aamuna joutui pystytysporukka hetken pohtimaan mistä ja miten homma saadaan alulle.
Mutta kunhan jutun juoni hahmottui, niin johan alkoi mökkikin nousta. Ensimmäisen päivän aikana seinät saatiin pystyyn.

Alussa ohjetta tutkittiin tarkasti.

Homma etenee.
Viihtyisä taukotupa/kesäkeittiö.

Vierailijoitakin kävi. Tässä Pösö.

Iltahämärissä ihaillaan lauantaipäivän aikaansaannosta.

***

Sunnuntaiaamun jäätävässä kylmyydessä pystytys alkoi taas ohjeiden tutkimisella ja niitä ihmeteltiinkin sitten pitkin päivää. 
Päivän aikana homma kuitenkin edistyi  hienosti  ja illalla pressu jo vedettiin ylös nostettujen kattotuolien päälle. 




Kiitos!!
 Heka, Jussi, Toni, Soile, Veera ja Antti.
Ilman teitä tästä ei olisi tullut mitään.