maanantai 3. elokuuta 2015

Kesäloma on vietetty ja edessä arki.

Sinne se kesäloma taas meni. Lomalla aika rientää ja yhtäkkiä huomaa, että loma on ohi. Melkein koko loma vietettiin mökki työmaalla - ei tosin öitä, mutta aamuista iltaan. Yhden Vantaan reissun teimme; uima-allas on nyt ostettu ja IKEAssa tuhlattu lahjakortti, joka tuli keittiöstä kaupan päälle. 
Uima-allas odottaa täällä kotona parempaa ajankohtaa asennukselle, mutta hartaasti toivon, että sen aika on vielä tänä kesänä - tai syksynä. Uimarista ostettu allas on pyöreä 4.5 metriä halkaisijaltaan ja 135 cm syvä. 
Vettä siihen menee 19000 litraa. Sinne on sitten mukava pulahtaa saunomisen lomassa!
IKEAn lahjakortilla ostin astioita ja muuta tarpeellista sälää keittiön kaappeihin. Nyt mökiltä löytyy tärkeimmät astiat - osa on tosin hankittu muualta tai viety kotoa. 

Lomalla ehdimme tehdä paljon kaikenlaista; mökki on nyt maalattu, kaikki ulkopuolen listat, ikkunoissa ja ovissa on paikallaan ja saunan lattia on laatoitettu ja seinät maalattu. Hyvin edistyy, mutta valmista ei vielä ole.
Mies ja tytär käyttivät kaksi, melkein kolme päivää ulkomaalaukseen. Minun roolina oli lähinnä muonitus!
Mökkiä on tässä pitkin matkaa sisustettukin ja siellä on jo ihan viihtyisää. 
Ennen kesälomaa tein äidin, tädin ja serkun kanssa Viipuriin päivämatkan linja-autolla ja sieltä ostin pellavakaupasta 10 metriä pellavakangasta mökin verhojen ompeluun. Haluan verhot, jotka voi vetää ikkunoiden eteen illalla, ettei mökkiin nää aivan suoraan sisälle, mutta kuitenkin kevyet ja ilmavat. 
Luulen, että pellavaverhoista tulee oikein hyvät. Nyt vaan pitäisi ommella ne! 
Vanhat keittiön tuolit ja pöytä on maalattu ja ovat jo käytössä, niiden kaveriksi tilasin Ellokselta, pitkän harkinnan ja jahkailun jälkeen, pinnasohvan
Väri on ehkä väärä, mustassa näkyy pöly liian hyvin, mutta muuten hyvä hankinta. Tykkään kovasti!

Tähän loppuun kuvakavalgadia kesäloman puuhasteluista ja niiden tuloksista:

Pyöreä Torni, Viipuri.


Sisustus.



IKEA hankintoja


Saunan seinävärit.

Puuhastelua.

Kahvitauko.



Yksi vapaa päiväkin vietetty! :)

AC/DC, Hämeenlinna 22.7.2015










maanantai 13. heinäkuuta 2015

PuuCee/Huussi.


Vihdoinkin mökillä on huussi!!
Viime kesänä oli tarkoitus aloittaa huussista ja ensimmäiseksi hankittiinkin Kekkilän kompostikäymälä.
Aika vaan meni siivillä ja kaikkea muuta tekemistä riitti - niin se vain jäi tekemättä. Kaksi viikkoa sitten mies aloitti kesäloman ja huussin rakentamisen. Pienen kopin väkertämisessä menikin melkein se kaksi viikkoa. 
Minäkin pääsin osallistumaan rakentamiseen; maalasin ulkoseinät ja tapetoin yhden sisäseinänkin. 
Nyt meillä on hieno huussi, ihan muutama pieni yksityiskohta puuttuu, mutta niitä lisäillään aina kun aikaa on.
Alla huussi-projekti kuvina:

                                
                                                     
                                                               









(Melkein) valmis huussi terasseineen. :)

 Sillä aikaa kun mies pystytti PuuCeetä, minä puuhastelin huonekalujen kimpussa. 
Ja valmista sain aikaiseksi. Niistä joskus toisten.
Nyt on päästy jo saunan kimppuun - tuskinpa vielä lomalla saunotaan, 
mutta hyvällä alulla saunankin kanssa ollaan.









sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Polttopuita ja huonekaluja.

Kuukausi on taas vierähtänyt. Viikonloput on vietetty tiiviisti mökillä, puita pilkkoen.
Itsestäni ylpeänä kerron, että lähes kaikki puut olen itse pilkkonut. Yhtenä päivänä ihana työkaverini kävi auttamassa minua  ja teki, kirveellä, ison kasan klapeja. Pilkotut puut kuulemma riittävät ainakin kymmeneksi vuodeksi. Se savotta on siis selvitetty! 
Ei tosin kymmeneksi vuodeksi; puita on vielä pakko harventaa, mutta vähään aikaan ei kuitenkaan pilkkomista ole tiedossa.


Minun näppärä apulainen. :)


 Viime kesänä Askosta ostettu vuodesohva on jo tovin ollut mökillä kasattuna, 
joskus talvella hankittu Bloomingvillen Display-hyllykin on seinällä.
 Kumpaankin hankitaan olen tosi tyytyväinen. Hyllyn paikasta en ole ihan varma, saattaa vielä siirtyä.
Sohva kaipaa vielä tyynyjä selkänojaksi - vuodesohva kun on, niin istuinosa on syvä ja mukavasti istuminen on hankalaa ilman muhkeita tyynyjä. Tyynytkin on aikomus väkertää ihan itse. :)
Ja taittopatjan suojaksi pitää kehitellä joku näppärä "päiväpeitto", sellainen minkä saa helposti pois ja joka kätevä laittaa takaisin.... Ajatusta pitää vielä kypsytellä.  :)





Lisää kalustehankintoja tein viime viikolla. Ostin Huuto.net:stä keinutuolin. Jostain vain tuli mieleeni, että haluan mökille keinutuolin - ja juuri sellainen, millaisesta haaveilin löytyi ihan läheltä, Porvoosta ja vieläpä sopivaan hintaan. Samalla keinunhakureissulla poikkesimme Porvoon Eurokankaaseen ja ostin sieltä verhoilukankaan - vaalealla pohjalla, kapeita harmaita raitoja. (Raidallisella kankaalla on kuulemma vaikea verhoilla!)
 Nyt vaan vanha verhoilu pois, niin selviää tapa millä verhoilu on tehty. Päältäpäin tarkisteltuna näyttäisi, että ompelukonetta ei paljoa tarvita, vaan verhoilu on kiinnitetty nauloilla ja niiteillä. Istuinjouset tuntuvat olevan hyvässä kunnossa - sisäosiin ei varmaankaan tarvitse puuttua.

 
 Autotallin vintiltä on kaivettu esiin pieni ruokapöytä ja muutama pinnatuoli.
 Pöytä ja tuolit on meidän ensimmäisen (ja toisenkin) kodin huonekaluja, melkein kolmenkymmen vuoden takaa <3. Pöytä, tuoleineen, on sopivan pieni saunamökin tupaan. Eilen aloitin urakan ja hioin lakat pois pöydästä  ja aloitin yhtä tuoleista ja kun hionta on tehty saavat ne uuden maalipinnan.
Pöydän pinnassa, toisessa päässä, oli paljon pieniä kolhuja. Esikoinen ne siihen on lusikalla naputellut  syöttötuolissa istuessaan. Olisin halunnut säästää ne, mutta höylä vei mennessään. 
 

****
 Porakaivoon on asennettu pumppu, paisuntasäiliö ja muut tarpeelliset "härpäkkeet". 
Veden läpivirtauslämmitin, kaikkinen tykötarpeineen on asennettu "mökin tekniseentilaan" eli ainoaan alakaappiin mitä keittiöseinällä on. Kunhan sähkömies kytkee sähköt on tuvassa juokseva vesi. Jännittävää nähdä miten läpivirtauslämmitin toimii - kuinka lämmintä vettä se antaa. Samalta vedenlämmittimeltä vedetään putki myös saunalle. Saunaltakin saa otettua lämmintä vettä, vaikkei kiukaassa olisikaan tulta ja vesisäiliössä vettä. Ei vesi kuitenkaan suihkutteluun riitä. Harmi?!?


Takka (tai siis kamiina) on jo käytössä.
Yhdellä pesällisellä puita mökin lämpötila nousee parikymmentä astetta hetkessä.
Olikin varsinainen tapahtuma, kun takkaan ensimmäiset tulet sytyttettiin - käry oli valtava.
Oli pakko järjetää läpiveto, että saimme sankan savun ulos mökistä. 
Opimme tästä ainakin sen, että kiuas pitää kuumentaa ensin ulkona, ennenkun asennetaan paikalleen. 
Takka on ihana tunnelman luoja ja hieno juttu, että tuli hankittua. 


***

 
Itse tehdyt laatatkin ovat löytäneet paikkansa saunan seinältä. Kiuas tulee tälle kohdalle. 
Näissä ainakin näkyy "oma kädenjälki" - ei vastaa ihan sitä miltä kuvittelin niiden näyttävän. 
Laatoittaminen oli uskomattoman hankalaa, sillä laatat ovat erikokoisia ja paksuisia. Eivätkä edes suoria. Mutta, kunhan seinä saa lopullisen, tumman harmaan tai mustan, värinsä, niin ehkäpä pieni epäsiisteys ei ihan niin paljoa häiritse kuin nyt.

Eipä muuta tällä kertaa!

Valokuvista sen verran, että:
Kamera jää yleensä kotiin ja siksi kuvat tulee napsittua puhelimella eli laatu on, mitä on. 

perjantai 8. toukokuuta 2015

Keittiön kasausta ja muuta pientä puuhastelua...

Kesä tekee tuloaan ja nyt ollaan jo pitkällä toukokuun puolella. Vappua vietettiin mökillä, puutöissä. Viiime keväänä tontilta kaadetut puut pitää pilkkoa ja pinota. Ihan mukavaa hommaa ja hienolla ilmalla on ihan kiva seisokella halkomakoneen vieressä ja antaa ajatusten lentää. Puita tuli kaadettua melkoiset määrät ja niitä on riittänyt pilkottavaksi - kieltämättä välillä on käynyt mielessä, että eivätkö nämä lopu koskaan. 
Ja ei ne ihan kohta lopu. Ja sitten kun loppuu, kaadetaan lisää! :D





















Koska vappu vietettiin melko tiiviisti mökillä, aamusta iltaan, niin koiratkin pääsivät mukaan.
Fiona on pakko pitää narun päässä, sen hinku hajujen perään on niin valtava, että jos se pääsee irti, lähtee se ihan varmasti matkoihinsa. Cassu taas on niin huolissaan laumasta, ettei päästä meitä silmistään ja sen omille teille lähtemistä ei tarvitse pelätä. Reppana vaan on vanhuuttaan jäänyt kuuroksi ja sille pitää käsimerkein viittoa. Koirien ensimmäinen päivä mökillä oli hieman rasittava, Fiona oli jatkuvasti naruineen jumissa jonkin kiven tai puun ympärillä. Seuraavat päivät olivat jo helpompia, lähimaasto oli kai jo niin hyvin tutkittu, että välillä malttoi ihan vaan makaillakin auringossa.

Ocean Pitfal Canaid Song alias Fiona. (10-vuotta).

Sileston Casanova alias Cassu. (12-vuotta).

Puusavotan lisäksi mökillä on tapahtunut yhtä-sun-toista.
Tuvan lecaharkko seinä on maalattu Tikkurilan Kivitex-maalilla harmaaksi ja lattia Tikkurilan Permolla myös harmaaksi. Molemmat ovat onnistuneita valintoja ja värit juuri sitä mitä halusinkin. (Sävyt kerron myöhemmin, nyt en niitä muista). 
Maalattu lautalattia on todella kaunis!




Keittiön kimppuunkin päästiin. Vihdoinkin!!. 
Olen innolla odottanut keittiön asennusta, että pääsen näkemään oliko se onnistunut valinta. 
Ja pakko sanoa, että "hyvä tuli". Ihan valmishan se ei vielä ole, mutta melkein....
Ihan yksinkertainen projekti ei sekään ollut ja vaikka ohjeet oli hyvät Ikea-ohjeet, niin muutamaan ongelmaan törmättiin ja kerran joutui soittamaan ihan palvelunumeroonkin. Melkein kokonaisen viikon illat keittiön kasaamiseen meni. 
Kamina on viety mökille ja mallailtu paikalleen. Eduspelti ja hormiliitos vain kiinni ja sitten pääsee sytyttämään tulet "takkaan". Sähkölaskut ovat olleet aika huimia, kun lämmitys oli lämpöpuhaltimen varassa koko talven.

Näiden lisäksi kaivoon on asennettu pumppu ja "sähkömestari" kävi katsomassa sähköasennuksien tilanteen ja pian voidaan purkaa jatkojohto virityksetkin pois ja saadaan sähkö ihan pistorasioista. Ja kun vesijohdotkin vielä saadaan pumpulta mökkiin, niin alkaa olla jo aika valmista. 
Tuvan puolella siis, sitten siirrytään saunaan. :)